Marketta Mattila

Kaikki blogit puheenaiheesta Nato-optio

Nato-optio, tuhannen kerran

Olipa täällä blogistaniassa kerrassaan tyhjentävä kirjoitus tietämättömyydestä ns. Nato-optio -asiassa. En ole enää hirveästi viitsinyt puuttua optioasiaan sen jälkeen kun presidenttikin ilmoitti ettei viitsi käyttää ko. ilmaisua. Teen kuitenkin poikkeuksen koska kirjoitus paljasti sen ilmeisimmän suomalaisten virheluulon: Pahassa paikassa Suomesta tulee Naton jäsen, jos Suomi vetää optiokortin esiin.

Onko Suomen Nato-optio bluffia?

Suomen Nato-optio tuli uuden Antti Rinteen (SDP) hallituksen ohjelmaan. Sehän oli jäänyt pois Jyrki Kataisen (Kok.) hallituksen ohjelmasta, mutta tuli Juha Sipilän (Kesk.) hallitusohjelmaan. Vuonna 2011 maailmantilanne oli varsin erilainen kuin nykyään, mikä osaltaan selittää tapahtumia.

Kepu-optio

Tähtiliikkeen puheenjohtaja Paavo Väyrysen ilmoitettua eilen, että hän eroaa eurovaalien jälkeen tähtiliikkeestä keskittyäkseen presidentinvaaleihin ja "harkitsee pyrkimistä keskustan puheenjohtajaksi" koen tarpeelliseksi selventää lukijoilleni myös omaa tilannettani ja ajatuksiani, koska niitä on pariin otteeseen kysytty sitten eilisten uutisten.

Suomen paikka on Natossa

Venäjän rajanaapurina uskottava maanpuolustus on Suomen valtion elinehto. Venäjällä on sekä valmius ja tahtotila käyttää sotavoimiaan naapuravaltioitansa vastaan, kuten Georgian sota ja Krimin valtaus ovat osoittaneet. Tässä valossa onkin perin kummallista, että suomalaiset vieläkin vastustavat Nato-jäsenyyttä. Ei ole realismia odottaa, että Suomen kaltainen pieni valtio voisi enää nykyaikaisessa sodankäynnissä pärjätä Venäjää vastaan. Otamme aivan liian suuren riskin pitämällä kiinni siitä uskomuksesta, että talvisodan ihme voisi toistua.

Säilyykö Nato-optio?

Presidentti Niinistön kehotuksesta huolimatta keskustelu ulkopolitiikasta ei ole juurikaan vilkastunut vaaliväittelyissä. Keskustelun tarvetta on vähentänyt se, että aihetta koskevat näkemykset jakautuvat aika vakiintuneesti eri tahojen kesken. Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa asemassa ei myöskään odoteta tapahtuvan erityisiä muutoksia ensi vaalikaudella. Yhteistyötä kehitetään Naton, EU:n ja muiden Pohjoismaiden kanssa ja Nato-optio halutaan säilyttää todennäköisesti vielä vuoden 2023 vaaleihin valmistauduttaessa.

Ruotsin Nato-ratkaisu voi olla lähempänä kuin uskommekaan

Eilen sunnuntaina Kallion kirkossa pidetyssä MTV:n vaalitentissä nähtiin pääosin tuttua jaappaisua lukuun ottamatta Nato-jäsenyyttä koskevaa keskustelua.

West trolling media lisää kierroksia – Natoon!

Lännenmiehen media vannoi vastaavansa idänmiehen väitettyyn propagandaan. Näin on tapahtunut; syntyi West trolling manipulaatio [1, jonka tavoitteena on luoda Venäjän uhkaa, jopa vihaa – vähintään alitajuntaamme. Nyt West trolling media sai pahasti siipeensä kun kansakuntamme jyrähti – ei Natoon – 59 prosentin voimalla! [2

USA on nyt työntynyt Itämerelle – Venäjän kotivesille

Naton myötä sallittaisiin ydinaseet Suomen alueelle?

Hallituksen yritykset hivuttaa Suomea natoon vastoin kansan mielipidettä saavat taas uusia ulottuvuuksia. Istuva hallitus aikoo ilmeisesti vedota nato-optioon, eikä sen myötä allekirjoita YK:n ydinaseet kieltävää sopimusta. Suomen medioissa on toistuvasti väitetty Ruotsilla olevan samanlainen nato-optio(Isäntämaasopimus). Ruotsi kuitenkin allekirjoittaa ydinaseet kieltävän sopimuksen joten vaikuttaa siltä, että suomalainen media uutisoi Ruotsin toimia vain sen mukaan mikä saa hallituksen haikaileman natoasian parempaan valoon.

Nato voisi tukea Suomen Nato-jäsenyyshakenmusta

Professori Vesa Kanniaisen mukaan mahdollisessa Nato-jäsenyydessä on oleellista arvioida ja löytää vastaus kahteen kysymykseen; vahvistaako jäsenyys Suomen kansallista turvallisuutta ja loisiko se kynnyksen Venäjälle puuttua Suomen asemaan sotilaallisesti ja mikä olisi Nato-jäsenten kyky ja halu auttaa Suomea, jos Suomi joutuu hyökkäyksen kohteeksi yksinään tai osana laajempaa kansainvälistä konfliktia Itämerellä.

”Mahdollinen vihollinen joutuu omalta kannalta arvioimaan suvereniteetin loukkaamisen järkevyyttä hyöty-kustannus-analyyttisesti”.

Onko Suomi Nato-asiassa tekemässä ”cameronit”?

# Sanotaan, että brittipääministeri Cameron on maalannut itsensä nurkkaan lupaamalla maanmiehilleen kansanäänestyksen Brexitistä eli Britannian EU-erosta. Cameron toivoi saavansa itselleen lisää kannatuspohjaa EU:n avulla. Mutta EU on joutunut yllättäviin hankaluuksiin mm. pakolaiskriisin ja Kreikan talouden vuoksi. Ei olekaan enää kirkossa kuulutettu, että brittienemmistö äänestäisi eurooppalaisen yhteistyön puolesta, niin kuin Cameron luuli määrätessään EU-kansanäänestyksen.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä